Keskustapuolueen hiipumista on ennusteltu 1970-luvulta lähtien. Maalaisliiton seuraaja on onnistunut taistelemaan aikaa vastaan vuosikymmen toisensa jälkeen. Syyt tähän ovat monelle arvoitus. Nyt näyttää siltä, että viimeiset kellot kumisevat entiselle mahtipuolueelle. Poliittinen luonnonvalinta tekee työtään.
Neliapilan repiminen maasta juurineen kelpaa hyvin vertaukseksi kuntauudistuksen vaikutuksista Keskustan tulevaisuuteen.
Keskustan ideologiselle olemassaololle on enää laihat perusteet – tosin näin on ollut jo kauan. Siinä missä kaksi vanhaa suurta puoluetta, SDP ja Kokoomus, ovat selkeästi ideologisesti määriteltävissä sosiaalidemokraattiseksi ja liberaalikonservatiiviseksi (toki kummassakin on hajontaa ja poikkeuksia), ’keskustalaisuus’ on paljon hämärämpi käsite. Puolueen ideologinen perusta on lokalisaatio ja desentralisaatio. Mukaan on yritetty jossain vaiheessa tunkea liberalismi, mutta siitä puolueen jäsenistön valtavirta on todellisuudessa ollut aina kovin kaukana. Valtiomiestasonkin keskustalaiset ovat olleet sitoutuneet siihen lähinnä nimellisesti – tuottaa hieman haasteita kuvitella Paavo Väyrynen tai Hannu Takkula vaatimassa homoseksuaaleille avioliitto-oikeutta tai valtionyhtiöiden yksityistämistä.
Eturyhmäajattelussa keskustalaisuutta on helpompi ymmärtää. Onhan Suomessa yksi pelkästään eturyhmän varaan rakentuva puolue, RKP, jonka asema suomalaisessa politiikassa on selkeä. Maanviljelijöitä on nykyään vain niin vähän ja he asuvat niin hajanaisesti, että merkittävän eduskuntapuolueen asemaan heidän kannatuksensa ei riitä.
Keskustaa on sitten 90-luvun alun repinyt rikki ilmiselvä ristiriita. Puoluejohtoon on valikoitunut lähinnä nuorempia, keskustaoikeistolaisen ja useimmissa tapauksissa liberaalin maailmankuvan omaavia lahjakkaita yksilöitä. Nämä henkilöt ovat ajautuneet puolueeseen ainoastaan perhetaustansa vuoksi, vaikka todellisuudessa he aatemaailmansa vuoksi olisivat hakeutuneet muihin puolueisiin, monet Kokoomukseen tai Vihreisiin. Vai voiko joku uskottavasti osoittaa Matti Vanhasen tai Mari Kiviniemen ja Jyrki Kataisen poliittiset erot? Tähän samaan joukkoon kuuluvat Tuomo Puumaala, Paula Lehtomäki ja aikanaan suosittukin Antti ”Itse kavereiden kanssa naputeltu tuki, paras tuki” Kaikkonen. Näiden mukana keskustalla on pysynyt jonkinlainen city-kepulaisten kannattajajoukko, mutta varsinaisen perinteisen keskusta-aatteen ja maakuntien perusäänestäjien kanssa on ollut kovin vähän yhteistä. Täytyy mainita, että ilman perhetaustaa myös moni konservatiivisempi keskustalainen olisi hakeutunut Kristillisdemokraatteihin.
EU:n kriisin sulattaminen on jo valmiiksi epäyhtenäiselle puolueelle liikaa. Koko korttitalo romahtaa lopullisesti kuntauudistuksen myötä, kun keskustalta häviää satoja valtuustopaikkoja. Tämä vie puolueelta rahaa, näkyvyyttä ja hiljalleen paikallisjärjestökoneiston, joka pyörii kuntavaikuttamisen ympärillä. Romahdus saattaa kestää vuosia, mutta keskittyneemmän kuntarakenteen myötä se on sinetöity. Kun muilla puolueilla on viimein mahdollisuus murtaa maakuntapuolueen hegemonia, ne kyllä pitävät huolen siitä, että naulat Keskustan arkkuun lyödään syvään.
Näen Keskustan murenemisen terveenä poliittisena kehityksenä, koska sen myötä äänestäjät luultavasti jakautuvat entistä paremmin todellisen maailmankatsomuksensa mukaan. Kokoomukselle tämä tuonee taas uutta kasvua. Tietysti kansakunnan tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta on surullista, että kolmantena suurena puolueena keskustaoikeistolaisesti johdetun Keskustan korvaa luultavasti vasemmistolainen Perussuomalaiset – kannattajakunnaltaan anomalia sekin, muttei yhtä suuressa määrin. Keskustalle on luvassa pienpuolueen tulevaisuus.
-Ville Valkonen
