Hiihtoputki Paippi aikaansa edellä

Kansankala: Paippi meni persuksilleen, nyt pitäisi antaa olla.

Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston yhteisen tutkimuksen mukaan talvet loppuvat Etelä-Suomesta vuosisadan loppuun mennessä.

Onneksi mutta valitettavasti vielä on hankia joilla hiihdellä. Hiihtoputki Paippi on vuosikymmeniä aikaansa edellä. Putki olisi varmasti vuonna 2100 erittäin tuloskuntoinen yritys, mikäli hiihto vielä lapsen lapsen lapsiani kiinnostaa. Nykyään yhtiön toiminta on kannattamatonta – ollut alusta asti – eikä käännettä parempaan ole millään tasolla perusteltua odottaa. Yhtiö ei tällä hetkellä pysty selviytymään edes toimintakuluistaan, saatikka sitten maksamaan vieraan pääoman kuluja (=korkoja) oman pääoman tuottovaatimuksesta (=osingot) puhumattakaan. Paimion kaupunki avittaa.

Koska talvella näköjään vielä on lunta riittävästi ja koska Paimio on pullollaan moninaisia liikuntamahdollisuuksia, ei Paippia voi järin hyvin perustella liikuntapalvelunakaan – varsinkaan kaupungin tukemana sellaisena. Myös uimahallista tulee käydä kriittistä keskustelua, vaikkakin se asemoituu voimakkaammin, kun perusteluna käytetään liikunnan mahdollisuutta.

Paipista näyttää olevan vaikea luopua, koska päättäjät, jotka periaatteessa ovat vastuussa päätöksestä, eivät ole enää päättäjiä. Nykyinen päättäjäpolvi ei halua vastuulleen miljoonien tappioita, jotka Paipista näennäisesti realisoituvat, kun putki menee konkurssiin. Todellisuudessa nuo tappiot realisoituivat jo sillä hetkellä, kun Paipin kannattavuus osoittautui riittämättömäksi. Osakkeiden arvo on tuotto-odotusten summa, ja koska Paipin tuotto-odotukset ovat nolla, myös osakkeiden arvo on nolla.

Osaa – ei kaikkia – päättäjistä vaivaa myös nurinkurinen logiikka siitä, että hankkeesta ei tulisi perääntyä, koska siihen on jo käytetty niin paljon rahaa. Tämä on epäloogista päättelyä. Rahat ovat jo menneet, eivätkä lisäpanostuksilla tule takaisin, koska ei ole perusteltua odottaa tuottoja tai suuria hyötyjä Paipista. Nurinkurisen logiikan mukaan järkevä on myös matkamies, joka oli matkalla Sauvon tienhaarasta Vistalle, huomaa kulkeneensa viisi kilometriä Sauvoon päin ja kääntymisen sijaan päättää jatkaa Halikkoon asti ”jottei jo kuljettu matka menisi hukkaan.” Hän päätyy entistä kauemmas tavoitteestaan.

Itse lukeudun niihin päättäjiin, jotka ovat enemmän tai vähemmän lapsellisesti tähän asti uskoneet, että pääomistajat vaihtavat yritysjohdon – mikä on mahdotonta, koska kukaan ei halua konkurssikypsään yritykseen – tai vaativat huomattavasti ponnekkaampia toimia Paipin pelastamiseksi. Näin ei ole tehty, eikä nykyisellä omistajaohjauksella tehdäkään.

Joulukuussa Paimion kaupunginvaltuusto hyväksyi Paipin tuen (talousarviomuutoksissa). Tämän jälkeen kaupunginvaltuuston tai -hallituksen ei enää tule hyväksyä Paipin tukia, mikäli tilanne pysyy yhtä huonona. On laadittava luopumissuunnitelma ja siinä on keskityttävä realistisesti siihen, miten tappiot minimoidaan – enää niitä ei voida välttää.

- Ville Valkonen

Bloginmaistelija: ”Suorapuheinen, tiukkasanainen, hitusen populistinen? Kirjoittaja kätkeytyy muka-suoraselkäisen itsekritiikin taakse ja lataa laidallisen. Ankaran kuivakka.”

Estääkö kuntien talousrakenne tehokkuuden?

Kansankala: Riisitautinen ei jaksa nostaa ruokasäkkiä.

Kuten tiedämme, kuntien taloustilanne on äärimmäisen tiukka. Näin on myös Paimiossa. Lainarahaa on kyllä saatavilla, koska esimerkiksi vakavarainen Kuntarahoitus luotottaa pääasiassa kuntia, mutta lainalla ei haluta – ymmärrettävästi – elellä. Kuntien talouden rakenne ei suosi ylijäämän kerryttämistä, koska tämä on poliittisesti lähes mahdotonta. Mahdottomuus johtuu siitä, että kerryttääkseen merkittävää ylijäämää kunnan tulisi joko 1. lisätä verotuloja ja/tai 2. pienentää menoja eli karsia palveluja. Jotta politikot tai edes johtavat virkamiehet tähän suostuvat, tulee tilanteen olla hyvin vakava, eli pikemminkin sellainen, jossa katetaan kertyneitä alijäämiä kuin etukäteen kerätään suurta ylijäämää. Kuntien talousrakenne on siis poliittisista syistä “kädestä suuhun” -elämää niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Ainainen niukistelu aiheuttaa vakavan ongelman: kunnat tarkastelevat rahankäyttöään melko lyhytnäköisesti. Kun sieraimet ovat juuri ja juuri pinnalla, kaikki energia menee räpiköimiseen. Tukevan taloudellisen selkänojan omaavat toimijat pystyvät sitä vastoin investoimaan valtavia summia tehokkuuden ja kilpailukykynsä parantamiseksi – ja tehokkuus on kaikkien osapuolten kannalta hyödyllistä, koska tällöin resursseja jää entistä enemmän jaettavaksi.

Selvennetään asiaa yksinkertaisen esimerkin kautta: kunnalla on koulu (tai virasto tai terveyskeskus tai mikä vain), jonka ylläpitoon nykyisellään menee 10 € vuodessa. Jos kunta investoisi mittavaan remonttiprojektiin 35 €, niin ylläpitoon menisi tämän jälkeen 3 € vuodessa. Hyöty olisi silminnähtävä, ja investointi maksaisi itsensä takaisin viidessä vuodessa (35/(10-3)=5)! Tämän jälkeen kaikki säästö voitaisiin nähdä lisäresurssina, joka voidaan jakaa edelleen. Yksityinen yhtiö tekisi tällaisen investoinnin heti! Kunnilla tilanne on kuitenkin usein toinen. Oletetaan, että vaalit ovat kolmen vuoden päästä, jolloin kunta on vielä noin 14 € ”tappiolla” kyseisestä projektista, joten politikot pelkäävät vastustajiensa saavan investointipäätöksestä lyömäaseen. Tämän vuoksi politikot epäröivät, vaikka kyseessä on silminnähden järkevä päätös. Oletetaan lisäksi, että kunnan talousarvio on nippa nappa 1 € ylijäämäinen. Kunnan talousjohtaja tai kunnanjohtaja eivät tahdo joutua alijäämän kattamisvelvollisuuden hampaisiin ja tietävät, että veronkorotusta on mahdoton esittää. Tämän vuoksi virkamiesjohto epäröi. Politikkojen ja virkamiesten epäröinnit vahvistavat toisiaan. Silminnähden järkevä investointi jää toteuttamatta, ja viiden vuoden päästä kunta on pahasti tehottomampi kuin mitä olisi mahdollista. Kun tämä toistuu useasti, vuosikymmenestä toiseen ja kaikilla toimialoilla, voitte itse tehdä päätelmät kunnan pitkän aikavälin tehokkuudesta.

Yllä kuvaillun poliittisen ongelman lisäksi kunnilta puuttuu usein tietotaitoa arvioida investointien tuottavuutta, koska kunnat tuottavat niin monipuolisia palveluja – puistonhoidosta terveydenhuoltoon. Tällöin johdolle ei synny erityistä, erikoistunutta näkemystä kaikkein tuottavimmista investointiprojekteista.

Yllä esittämäni on jokseenkin kärjistettyä, eivätkä kunnat tietenkään koko ajan epäonnistu investointipäätöksissään. ”Riisitautisen ongelma” kuitenkin aiheuttaa todellista haittaa kuntalaisille menetetyn tehokkuuden muodossa, minkä vuoksi kuntien talousjärjestelmään tulisi saada pitkäjänteisyyttä ja liikkumavaraa.

Yksi osaratkaisu ongelmaan saattaisi olla esimerkiksi järkevästi toteutettu ulkoistaminen. Tällöin yksityinen toimija siirtäisi osan mittavien investointien tuomista säästöistä halvempaan hintaan, ja kunta hyötyisi tehokkuudesta, jonka yhtiö saavuttaa. Esimerkiksi ISS lupailee 10 000 asukkaan – eli Paimion kokoiselle – kunnalle kuuden vuoden aikana melkein 2,6 miljoonan säästöt pelkästään tukipalveluista. Toinen osaratkaisu löytyisi voimakkaamman kunnallispoliittisen johtajuuden kautta, eli pormestarimallista.

Kuntalaiset ansaitsevat sen, että kunnat käyttävät veroeurot mahdollisimman tehokkaasti.

- Ville Valkonen

Bloginmaistelija: ”Aiheellinen, kuvaileva, yksioikoinen. Kirjoittaja antaa oivan esimerkin kyvystään laatia tarkoituksenhakuisia tekstejä. Tämä kärjistää asiaa hyvin paljon, ja vasta-argumentit jätetään huomiotta.”

Kipeästi kaivattua johtajuutta pormestarimallin avulla?

Kansankala: ”Laiva tarvii kapun, jolla on kartta, kompassi ja kova ääni.”

Mammuttimaiseksi paisunut pohdinto ja mielipiteenilmaus pormestarimallista (tätäkin on jo karsittu).

Pormestarimalli viittaa kunnallishallinnon muotoon, jossa kunnan ylintä valtaa käyttää päätoiminen luottamushenkilö, pormestari. Nykyään suurimmassa osassa Suomen kuntia on virkajohtajat, kunnan- tai kaupunginjohtajat, joilla on valmisteluvalta mutta todellisuudessa myös paljon poliittista valtaa. Kunnan- tai kaupunginhallituksella on kuitenkin poliittinen vastuu, koska kunnan hallinnon ”päämies” eli äänestäjäkunta vaikuttaa vaalien kautta ainoastaan luottamushenkilöjohtoon. Kuntalaki antaa mahdollisuuden myös pormestarivetoisuuteen. Lisäksi meneillään on pormestarimallin kehittämiseen tähtääviä kokeiluja ja selvityshankkeita. Pormestarimalli on käytössä muun muassa Tampereella. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että pormestarimalli ei sinänsä ole kuvaus yhdestä hallinnon muodosta, koska malleja on itseasiassa monta. Keskeistä kaikissa malleissa on kuitenkin luottamushenkilö ylimpänä vallankäyttäjänä.

Paimiossakin käytössä oleva nykyinen virkajohtajamalli on monelta osin ongelmallinen. Demokraattisen luonteensa vuoksi kuntien korkeimman vastuun tulee aina olla vaaleissa valituilla luottamushenkilöillä. Tällä hetkellä valta on kuitenkin eroutunut vastuusta, koska osa-aikaiset luottamushenkilöt eivät mitenkään pysty mitenkään perehtymään valmistelussa oleviin asioihin riittävästi saatikka vaikuttamaan itse valmisteluun. Asioiden valmistelussa tehdään kuitenkin jo selkeitä poliittisia päätöksiä – ihan vain esimerkiksi siten, että päätetään mitä ja miten asioita valmistellaan. Valmisteluvalta on kaupunginjohtajan ohjaileman virkamieskunnan hyppysissä. Virkamiesjohto on kuitenkin vain virkavastuussa, ei poliittisessa vastuussa. Virkavastuuta – eli asioiden hoitamisen muodollista lainmukaisuutta koskeva vastuu – ei riko kuin tyhmät tai huolimattomat. Sen sijaa poliittista vastuuta pakoillaan helposti, koska vastuu on paljon monimutkaisempi ja aina subjektiivinen. Poliittinen vastuu on raskas kantaa. Poliittisella vastuulla tarkoitan vastuuta siitä, miten tarkoituksenmukaisesti, kauaskantoisesti ja tehokkaasti kuntalaisten asioita ajetaan. Kaupunginjohtaja ei joudu uusimaan mandaattiaan äänestäjäkunnalta jonkin kauden välein. Politikot joutuvat näin tekemään. Kaupunginjohtaja on käytännössä hyvin vaikea erottaa – politikkoja erotetaan joka vaalissa, ja hyvä näin.

Missään nimessä virkajohtajamallin ongelmat eivät tarkoita sitä, että kaupunginjohtajat läpi Suomen – tai Paimiossa – olisivat jotenkin tumpeloita tai aikaansa jäljessä: yleisesti ottaen virkajohtajat ovat motivoituneita ja erittäin ammattitaitoisia. Ongelma on rakenteessa. Monista kaupunginjohtajista tulisi varmasti myös taidokkaita ja tarmokkaita pormestareja.

Seuraavaksi on listattu pormestarimallin vahvuuksia ja kehittämiskohteita yleisen keskustelun mukaan:

Pormestarimallin vahvuuksia ovat muun muassa:

• Tarkempi ja selkeämpi valvonta. Kun valta on selkeästi yksissä käsissä, eikä epämääräisen joukon harteilla (hallitus +pj, valtuusto, kjoht) tiedotusvälineet ja kansalaiset pystyvät helpommin tarkkailemaan vallankäyttöä kunnassa.
• Pormestari joutuu uusimaan mandaattinsa. Tämä tehostaa kilvoittelua, koska luottamushenkilö puolueineen luonnollisesti kantaa huolta uudelleenvalinnasta. Myös kansalaisten on helpompi ilmaista mahdollinen epäluottamuksensa vaaleissa. Pormestari on helpompi erottaa kesken kaudenkin, koska luottamushenkilöasemaan kuuluu virka-asemaa selkeämmin vaatimus poliittisesta luottamuksesta.
• Pormestarimalli tuo voimakkaampaa poliittista johtajuutta. Tämä tarkoittaa rohkeampia päätöksiä, joista pormestari joutuu ottamaan vastuun. Usein hallitus pakenee vastuuta ryhmäpäätöksen taakse, jolloin ei aina edes tarkkaan tiedetä, kuka päätöksestä todellisuudessa on vastuussa. Virkajohtajia vedetään kaikkiin poliittisiin suuntiin, ja usein heille on edullisempaa tehdä kaikki hieman miellyttäviä konsensusratkaisuja kuin oikeasti edistyksellisiä uusia avauksia, jotka eivät välttämättä kaikkia poliittisia ryhmiä miellytä.
• Demokratian vahvistuminen. Varsinkin jos pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla, vaali lisäisi kuntalaisten mahdollisuutta vaikuttaa omaan hallintoonsa oleellisesti. Valtuustonkin valitsema pormestari lisäisi kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa valintaan, koska puolueet voisivat esimerkiksi kampanjoida oman ehdokkaansa puolesta kunnallisvaaleissa.

Pormestarimallin haasteita ovat muun muassa:

• Onko pormestarin asema liian poliittinen? Keskittyykö pormestarin huomio pelkkään politikointiin asioiden sijaan? Pahimmassa tapauksessa pormestari sairastuu populismiin. Nykyään virkajohtajat pystyvät käyttämään lähes kaiken energiansa substanssiasioihin, koska heidän ei tarvitse huolehtia puoluesuhteista tai äänien kalastelusta.
• Keskittyykö valta liikaa? Tällä hetkellä politikot vahtivat kaupunginjohtajaa ainakin suhteellisen paljon. Pormestarimallissa hallituksen ja valmistelevan tahon suhde saattaisi hämärtyä siten, että valta olisi käytännössä kokonaan pormestarin käsissä. Tällöin ainut tasapainottava elin olisi valtuusto, joka sekin helposti taipuu voimakkaiden poliittisten toimijoiden tahtoon.
• Onko pormestari liian riippuvainen kaupungin muista voimapolitikoista? Riippuen pormestarin valintatavasta (suora kansanvaali tai valtuuston valitsema), pormestari saattaa olla hyvinkin läheisissä kytköksissä puolueen tai valtuuston johtaviin politikkoihin. Kauhuskenaariossa pormestari olisi vain puolueen nukkehallitsija, jolloin läpinäkyvyys hallinnossa huononisi. Virkajohtajalle ei helposti synny järin tiukkoja sidoksia puolueisiin, vaikka tämäkin on mahdollista. Laimeammassakin tapauksessa pormestari saattaa mukailla valtuuston voimasuhteita ja siten vesittyä yhtä uudistuskyvyttömäksi kuin virkajohtajat.
• Kärsiikö konsensus? Tuleeko kunnallispolitiikasta valtakunnanpolitiikan tavoin enemmistöpolitiikkaa, jossa tietty osa valtuustosta ja siten väestöstä on aina oppositiossa, koska voimakas poliittinen johtajan ei ole riippuvainen vähemmistöstä.
• Miten turvataan jatkuvuus ja ammattitaidon säilyminen? Kymmeniä vuosia kestävällä urallaan kaupunginjohtajat keräävät valtavan määrän kokemusta ja tietotaitoa. Jos pormestari vaihtuu 4-6 vuoden välein, vaarana on, että kaupungin ylin vallanpitäjä ei ole ehtinyt keräämään riittävästi ammattitaitoa, ja että kausien välissä menetetään kallisarvoista osaamista. Toisaalta täytyy pitää mielessä, että esimerkiksi valtionhallinnossa tilanne on samankaltainen, ja silti osaaminen saadaan säilymään, koska toimialajohtajat (ministeriöissä kansliapäälliköt) pysyvät.

Näiden yleisten vahvuuksien ja haasteiden lisäksi on mahdollista löytää pienelle kunnalle ominaisia olennaisia kysymyksiä:

• Löytyykö pieneen kuntaan/kaupunkiin riittävästi päteviä pormestariehdokkaita? Pienessä kunnassa ei välttämättä ole riittävästi poliittisesti sopivia ja riittävän ammattitaitoisia asukkaita, jotta pormestariksi saataisiin pätevä kotikuntalainen. Toisaalta kuntalaki antaa mahdollisuuden valita pormestariksi muunkin kuin kotikunnan asukkaan (toisin kuin muuhun luottamustehtävään).
• Pormestarimalli saattaisi varmistaa kunnan johtoon henkilön, jolla on erinomaiset sosiaaliset taidot sekä laajat ja hyödylliset verkostot. Ehdokkaaksi ei pääse, mikäli ei omaa voimakasta ja laajaa kannatusta omassa puolueessaan, ja tämä varmistaa edustavan ja yhteistyökykyisen henkilön tulevan valituksi.
• Onko pormestarimalliin siirtyminen ylipäätään vaivan väärti? Saavutetaanko uudella johtamisjärjestelmällä mitään todellista hyötyä, vai pitäisikö kunnallispolitikkojen energia suunnata suoraan muihin kysymyksiin? Ratkaiseeko hallinnon muuttaminen mitään todellisia ongelmia kuten esimerkiksi menojen kasvua, sopeutumista ikääntymiseen ja paikallishallinnon demokratiakriisiä?

Monissa kunnissa yksittäiset kunnallispoliittiset kysymykset, talouden vakava tila ja esimerkiksi Paras-hanke ovat vieneet kaiken huomion kauaskantoisemmalta ja syvemmältä kehittämiseltä. Pormestarimalli on todellinen mahdollisuus kehittää kuntakenttää. Haasteet ovat ratkaistavissa ja vahvuudet todellisia. Pormestarimalliin siirtyminen olisi yksi olennaisimmista tavoista ratkaista kunnan johtamisen ja paikallisdemokratian ongelmat – myös Paimiossa.

Valtionvarainministeriön kokeiluun suorasta pormestarinvaalista Paimio tuskin ehtii mukaan, sillä aikaa ilmoittautua on helmikuun loppuun. Valitettava kokemukseni on, että mitään päätöksiä – varsinkaan näin perustavanlaatuisia – ei Paimiossa saada aikaan muutamassa kuukaudessa. Paimion tulisi kuitenkin aloittaa vilkas ja monitahoinen keskustelu pormestarimallista ja seurata VM:n kokeilua.

Koska politikoilta tivataan usein selkeitä mielipiteitä: alustavasti julistaudun täten pormestarijohtoisen kunnallishallintomuodon kannattajaksi.

Antoisaa vuotta 2010 kaikille!

- Ville Valkonen

Bloginmaistelija: “Pitkä kuin Bismarckin viikset, luetteleva, kauskantoinen, toiveajattelumainen. Kerrankin kirjoittaja nostaa oleellisen asian esille, mutta tekee sen yleisen keskustelun linjoja noudatellen. Asiaan perehtyneelle teksti ei tarjoa juurikaan uusia näkökulmia. Naurettava ideakin, että Puimiossa otettaisiin vakavasti.”

Irvokasta

Joskus ihmiskunnan kohtalo näyttää irvokkaan puolensa hyvin kouriintuntuvasti. Ilmastonmuutos on ongelmakimppu joka on täynnä irvokkuuden moninaisia vivahteita. Yksi näistä on muun muassa se, että nykyiset sukupolvet raiskaavat tulevaisuuden planeettamme – monet tietämättömyyttään.

Toinen irvokkaimmista seikoista on se, että ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten köyhät, värilliset naiset eteläisellä pallonpuoliskolla. Ilmastonmuutoksen on aiheuttanut ja aiheuttaa pääasiassa rikkaat, valkoiset (jatkossa keltaiset) miehet pohjoisella pallonpuoliskolla. Se on irvokasta.

Onneksi maailmankohtalo vilauttelee aika ajoin myös söpömpiä puoliaan.

Jaloa ja tragikoomista

Pikkujoulujen ja itsenäisyyspäivän kevennykseksi ja pohdittavaksi hieman poliittisia ja yhteiskunnallisia sitaatteja, sekä suomeksi että englanniksi:

Kun poliitikko sanoo sinulle, että olemme samassa veneessä, hän tarkoittaa, että sinä soudat. -Pave

The ballot is stronger than the bullet. – Abraham Lincoln

Me hirtämme pikkurikolliset mutta asetamme suurimmat julkiseen virkaan. – Aisopos

I’ve always said that in politics, your enemies can’t hurt you, but your friends will kill you. – Ann Richards

Ihminen on luonnostaan poliittinen eläin. – Aristoteles

Jos kävelet oikeaa (haha! toim. huom) tietä, ja olet valmis jatkamaan, ennemmin tai myöhemmin etenet. – Barack Obama

Ideat ovat kuin suuria nuolia, mutta niiden ampumiseen tarvitaan jousi. Politiikka on idealismin jousi. – Bill Moyers

A politician should have three hats. One for throwing into the ring, one for talking through, and one for pulling rabbits out of if elected. – Carl Sandburg

Anyone that wants the presidency so much that he’ll spend two years organizing and campaigning for it is not to be trusted with the office. – David Broder

Jos kaikki suomalaiset olisivat yhtä asiantuntevia kuin politikot, ei tarvittaisi maailmanlaajuista taantumaa romuttamaan suomalaista yhteiskuntaa. – Ville Valkonen

The two greatest obstacles to democracy in the United States are, first, the widespread delusion among the poor that we have a democracy, and second, the chronic terror among the rich, lest we get it. – Edward Dowling, 1941

Hulluus on harvinaista yksilöissä – mutta ryhmissä, puolueissa, kansakunnissa ja aikakausissa se on säännönmukaista. – Friedrich Nietzsche

Too bad that all the people who really know how to run the country are busy driving taxi cabs and cutting hair. – George Burns

In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act. – George Orwell

Vaalitaisto on parempaa viihdettä kuin hauskuuttavin sirkus höystettynä massakasteilla ja muutamilla hirttäjäisillä. – H. L. Mencken (mukaillen)

When I entered politics, I took the only downward turn you could take from journalism. – Jim Hightower

Jos tunnelin päässä näkyneekin valoa, on kyseessä vastaan tuleva juna. – Tauno Lehtonen Paimion taloudesta 2009 (mukaillen)

Näillä sitaateilla haluan korostaa, että politiikka on samalla jaloa että tragikoomista, viihdyttävää ja vakavaa. Laittakaahan omianne!

Kuntien tulevaisuuden suurimmat haasteet?

Kansankala: ”Poppoo on vanhaa eikä kukkaan haluu tulla hoitelemaan hommia. Tarttis tehrä jotaki.”

Vaihtelun vuoksi lyhyehkö(?) artikkeli. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu keskusteluun!

Mielestäni Suomen kuntakentän – ja koko suomalaisen yhteiskunnan? – tulevaisuudessa kohtaamista haasteista seuraavat ovat suurimmat:

• Väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen heikkeneminen. Ikääntyminen lisää terveydenhoitokuluja, vähentää veronmaksajia ja aiheuttaa työvoimapulaa. Suomesta loppuu ripeälle talouskasvulle vaadittava osaava työvoima. Maahanmuutolla ei mitenkään voida korvata vajetta nopeasti – eikä välttämättä edes haluta.
• Henkilöstön saatavuus. Yllä mainittu terveydenhuollon kasvanut kysyntä lisää työvoiman tarvetta, samoin tekevät valtion kunnille syytämät lisävelvoitteet. Kaiken kukkuraksi kunta-ala on lahjakkaista nuorista suurimman osan keskuudessa hyvin epäsuosittu. Ylipäätään vain harvat julkiset laitokset ovat haluttuja työnantajia (VTT, UM…). Mikään organisaatio ei pitkälle pötki ilman ammattitaitoista työvoimaa – varsinkaan, kun edessä on kunta-alan mittakaavan haasteita.
• Talouden rakennemuutokset ja vaatimukset kasvattaa työn tuottavuutta. Tulevaisuudessa vaatimukset joustavuudesta ja uudistumisesta jatkavat kasvuaan. Talouden kiertokulku nopeutuu. Jo nyt kunta-ala on vuosia ellei vuosikymmeniä jäljessä tuottavuudessa (tämä on tietenkin yleistys). Kunta-ala vaikuttaa jostain syystä huomattavasti jähmeämmältä kuin yksityinen puoli. Oma selitykseni tälle perustuu kolmeen havaintoon:

1. Kunnat ovat demokraattisia, ja luonnollisesti päätöksenteko on vie aikaa ja on kompromissihakuista. Tämä jähmeys on hyväksyttävissä, mutta sitäkin voidaan vähentää luottamushenkilötyön joustavalla organisoinnilla ja vahvalla poliittisella johtajuudella.
2. Kunnat tuottavat palveluja valtavan laaja-alaisesti päivähoidosta teiden hoitoon ja vanhustenhoitoon. Erikoistuminen tuo tehokkuutta, mutta varsinkaan pienissä ja keskisuurissa kunnissa erikoistumiseen ei ole mahdollisuuksia. Tähän ongelmaan tulisi puuttua luomalla erikoistuneita, ylikunnallisia tai kuntien sisäisiä selkeämpiä tulosyksiköitä.
3. Kunta-alalla ei ole riittävää osaamista ja kannustinjärjestelmää riittävään jatkuvaan parantamiseen ja tuottavuusajatteluun. Osaamista ei kerry, koska kunta-alalla ei ole riittäviä kannustimia riskinottoon ja ylimääräiseen työntekoon, eikä kunta-alalle juurikaan siirry työvoimaa yrityksistä. Tehokkuus ei saa olla itseisarvo, mutta asioiden saattaminen parempaan kuntoon luo arvoa erityisesti kuntalaisille. Tähän ongelmaan tulee puuttua henkilöstöä kehittämällä, rekrytöimällä yksityisen puolen väkeä kuntiin sekä luomalla toimivia kannustinjärjestelmiä.

Kuntakentän valtavien haasteiden kohtaamiseksi on keinoja. Näitä ovat mielestäni esimerkiksi hyvin toteutetut tuottavuusohjelmat, uudelleenjärjestelyt, luovat toimintatavat, pormestarimalli (tästä kirjoitan myöhemmin lisää), asiakashenkisyys, laajempi osallistuminen ja niin edelleen.

Haasteiden kohtaaminen vaatii niin politikkojen, virkamiesten, eri organisaatioiden, valtion kuin kuntalaistenkin yhteisiä ponnistuksia, mutta vaikeudet ovat voitettavissa.

- Ville Valkonen

p.s Paimion kaupunginhallitus teki tänään budjettiesitystään koko päivän. Hallintokuntien ja kaupunginjohtajan esitys oli 1,5 miljoona € alijäämäinen (veronkorotuksen jälkeenkin) eikä sisältänyt mitään järisyttäviä uudistusehdotuksia. Paimion haasteet ovat pitkälti samat kuin kuntien yleensä. Nähtäväksi jää, pystyykö Paimio nuo haasteet kohtaamaan.

Bloginmaistelija: ”Pinnallinen, luettelomainen, iskevä. Kirjoittaja raapaisee vain pintaa. Varsinkin ratkaisujen käsittely on pelkkää listaamista. Kiirekö ollut?”

Selkärankaa

Kansankala: “Saa nährä selvitäänkö… Ei ainakaan, jos ei löpinät lopu ja hommat ala.”

Paimion talouden tila on haudanvakava. Mikäli koettaa yksinkertaistaa asian äärimmilleen, päätyy sisänsä tragikoomisesti seuraaviin simppeleihin lopputulemiin:

• Menot ovat liian suuret. Viime vuosien aikana menot ovat kasvaneet yli 10 % vuosivauhdilla, tulojen kasvaessa muutamia prosentteja. Kasvua ei tänäkään vuonna ole saatu taittumaan. Paimion kaupunki tulee tämänhetkisen arvion mukaan tekemään vuonna 2009 yli 4 miljoonaa € alijäämää. Se on käsittämättömän paljon tämän kokoiselle kaupungille. Ensi vuodelle arviot ovat vielä hirvittävämpiä.
• Velkaa on valtavasti. Jo vuoden 2008 lopussa velkaa oli yli 25 miljoonaa € eli yli 2500 € asukasta kohti. Velkaa on tämän vuoden jälkeen vielä huomattavasti enemmän – paljon yli kuntien keskiarvon.

Tietenkin menot voivat ylittää tulot hetkellisesti. Eihän mikään suurempi talouden toimija tule toimeen kokonaan ilman velkaa. Paimiossa ei kuitenkaan ole minkäänlaista realistista suunnitelmaa siitä, miten tilanteesta selvitään. Talouden taantumaa ei voi – vastoin yleistä käsitystä – tilanteesta syyttää, sillä menot ovat kasvaneet holtittomasti jo paljon ennen taantumaa, ja verotulojen lasku on melko maltillinen Paimiossa, jossa on edelleen Varsinais-Suomen parhaimpiin kuuluva työllisyysaste.

Ratkaisu tilanteeseen on teoriassa hyvin yksinkertainen: menot täytyy saada kuriin. Veronkorotukset ovat valitettavasti edessä koko kuntasektorilla, mikä kuntien lakisääteisiä velvoitteita ei kevennetä, mutta pelkät korotukset eivät riitä alkuunkaan. Lisäksi ne syövät suoraan kaupunkilaisten ostovoimaa. Veronkorotukset osuvat kaikkein pahiten pieni- ja keskituloisiin.

Menojen hallinta on tietenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta keinoja on: tehostaminen ulkoistuksien ja kilpailutuksien kautta, henkilöstöpolitiikka ja eläköitymisen hyödyntäminen, taksojen korottaminen, kuntayhteistyö sekä jopa sektoreiden lohkominen ja uudelleenorganisointi ja niin edelleen. Osa päätöksistä on tietenkin kipeitä, mutta kipeää on oleva myös vääjäämätön Paimion itsenäisyyden menetys ja palvelutason huomattava lasku, jos kaupungin talous romahtaa. Kaupungin nykyinen johto ei saa olla niin lyhytnäköistä.

Populisti julistaisi: Paimion päätöksentekoon vaaditaan selkärankaa! Todellisuudessa puheet suuntaan tai toiseen eivät tee asiasta sen kauniimpaa. Tilanne huutaa tekoja.

Epäoikeudenmukaista?

Kansankala: ”Jokku tahot elelevät itsekkäästi menneisyyressä. Tähän päivään pitäis herätä ja päästää yritykset palkkaamaan.”

Suomen kansantalouden suurimpia heikkouksia on pitkään ollut korkea työttömyysaste. Työttömyys on talouden resurssien hukkaamista kahdesta syystä: ensinnäkin työtä tekemättömien ihmisten potentiaali hukataan ja toiseksi työttömien tukemiseen kuluu muuten vaurastumiseen käytettäviä resursseja. Lyhyesti sanottuna työttömyys vähentää vaurautta. Kaiken lisäksi työttömyys on työtä ihannoivassa yhteiskunnassamme usein myös henkilökohtainen murheen ja arvottomuuden tunteen lähde. Työllisyyden ylläpitäminen onkin ja on ollut lähes kaikkien hallitusten tärkeimpiä tavoitteita.

Jätetään nykyinen maailmantalouden kurimus huomiotta, ja keskitytään pitkän aikavälin kehitykseen. Suomessa pienen työttömyyden tavoitteeseen ei ole ylletty laman jälkeen järin hyvin. Työttömyys ei ole laskenut alle 5 % vuoden 1991 jälkeen. Vertailukohtana voi pitää esimerkiksi erinomaisesti pärjännyttä Tanskaa, jossa on käytännössä vallinnut täystyöllisyys (0-4 %). Tanskan työmarkkinat ovat joustavat: ihmisiä on helppo erottaa ja ottaa töihin, mikä on tehnyt työvoimasta liikkuvaa niin maantieteellisesti kuin toimialojen välilläkin. Tanskassa palkkamaltti pitää työn kysynnän ja tarjonnan tasapainossa, koska työn tuottavuuden kasvu voidaan suhteuttaa palkkojen kasvuun. Työttömyyshän on työn ylitarjontaa. Sitä syntyy, jos työ ei tuota enemmän kuin mitä yritykset siitä joutuvat maksamaan.

Suomen suuren työttömyyden syitä on hyvin vaikea kaivaa esiin, mutta selvää on, että harjoitetulla työmarkkinapolitiikalla on keskeinen osa. Suomessa ay-liike on vahva. Ammattiyhdistysliikkeelle – muiden sosialistisista aatteista kummunneiden liikkeiden tavoin – kuuluu kunnia monesta hyvästä asiasta: minimipalkoista, kahdeksan tunnin työpäivästä, sosiaaliturvasta ja niin edelleen. Ay-liike puolusti työntekijää teollistumisen alkumetrien aikoihin ja hieman myöhemminkin.

Nykyään kuitenkin globaalin talouden syke ja jopa rakenteet ovat hyvin erilaiset kuin mihin ay-liike aikanaan kehittyi. Kehittyneet taloudet ovat palveluistuneet, ja talous käy yhä kiivaammalla tahdilla. Nykypäivänä herättää hilpeyttä, jos joku luulee voivansa työskennellä samassa työpaikassa läpi työuran, tai edes samassa yhteisössä. Nykypäivänä herättää hilpeyttä, jos joku kuvittelee voivansa jättää huomiotta globaalin talousympäristön ja kilpailun. Ay-liike sen sijaan vieläkin ajaa pysyvää työpaikkaa ja palkansaajan joukkovoimalla hankittua asemaa ihannoivaa työmarkkinapolitiikkaa, vaikka kyseiset ihanteet eivät enää vastaa nykytalouden realiteetteja. Miksi pysyvän työpaikan tulisi olla itseisarvo? Eikö arvokasta ole se, että ihmisellä ylipäätään on työtä, jotta hän voi olla yhteiskunnan vastuuta kantava jäsen?

Voiko olla niin, että Suomen vahva ay-liike on vakavimpia syitä korkeaan pitkäaikaistyöttömyyteen? Mikä edes olisi ay-liikkeen kannustin työllisyyden lisäämiseen? Ay-johtajille tuskin maksetaan tulospalkkioita lisääntyneestä jäsenmäärästä – sen sijaan heidät vaihdetaan, jos palkankorotukset eivät ole mahdollisimman suuria. Voiko olla niin, että ay-liike ajaa jäsenistönsä etua, eikä edes pyri lisäämään työllisyyttä, koska työttömät eivät maksa jäsenmaksuja? Ay-liike syntyi aikana, jolloin työttömyys ei ollut ongelma, vaan työläisten riisto. Nyky-Suomessa riistoa ei enää samassa merkityksessä ole (?), joten huomion tulisi olla työttömyyden vähentämisessä. Ajaako ay-liike työttömyyden vähentämistä, vai ajaako se mahdollisimman hyviä oloja omille, työssäkäyville jäsenilleen jopa työttömien ja siten koko yhteiskunnan kustannuksella? Onko oikeudenmukaista, että enemmistö hankkii itselleen joukkovoimalla varmat, hyvin palkatut työpaikat työttömäksi ajautuneen vähemmistön kustannuksella?

Sekä taloustieteellinen teoria että käytäntö (mm. Tanska) viittaavat siihen, että nykymaailmassa työmarkkinoiden joustavuus ja dynaamisuus ovat parhaita keinoja auttaa kansantalous lähelle täystyöllisyyttä. 2000-luvulla aloja syntyy ja kuolee kuin kärpäsiä. Isältä pojalle periytyvä suutarinpuoti on suurimmaksi osaksi väistynyt osaksi historiaa. Minun lapseni tulevat luultavasti työskentelemään aloilla, joista emme ole vielä edes kuulleet. Nykytalouden luonteeseen kuuluu, että ihmiset vaihtavat työpaikkoja, tulevat irtisanotuiksi ja taas työllistetyiksi hyvin tiuhaan. Nykytalous on kuin painia – joka jää hetkeksikään paikalleen, tulee selätetyksi. Dynaamisuutta ja joustavuutta haittaavat keskitetyt palkka- ja työehtosopimukset, tiukka irtisanomissuoja, runsaat henkilöstösivukulut ja niin edelleen. Ajavatko näitä puolustavat tahot korkeaa työttömyyden tasoa?

Työmarkkinoiden jäykkyyden lisäksi Suomessa työllistymistä haittaavat tietenkin myös pitkät välimatkat, jotka haittaavat työn perässä matkustamista, lamasta periytynyt krooninen pitkäaikaistyöttömyys sekä talouden suuryritysvetoisuus, yrittäjyyttä väheksyvä asenneilmapiiri ynnä muut seikat. Kaikista seikoista merkittävin on kuitenkin kankeat työmarkkinat. Niihin tulee puuttua. Vetreyttä niveliin.

Bloginmaistelija: ”Quasi-tieteellinen, sinivärinen, idealistis-liberalistinen. Kirjoittelija jaarittelee, jöörittelee ja höörittelee. Lähes huomiotta jää suomalainen kansanluonne ja demografiset seikat, jotka selittävät ilmiötä. Konkreettisia parannusehdotuksia ei myöskään näy – taaskaan.”

Myönteisyyttä ja rohkeutta

Kansankala: “Valittelu ei auta – auttaa pitää, avoimin katsein!”

Kunnallislehdessä 9.10.2009 julkaistu kirjoitus:

Kunnallislehdessä on viime aikoina käyty kiivasta keskustelua Paimioon sijoitettavasta vastaanottokeskuksesta. Asia on monitahoinen ja monella tavalla vaikeakin, joten on ehdottoman tärkeää, että keskustelua käydään.

Lähtökohtaisesti tulee muistaa, että vastaanottokeskuksen sijoittaminen Paimioon on vain ja ainoastaan Suomen Punaisen Ristin, valtion ja kiinteistön omistajan välinen päätös. Paimion kaupungin virkamies- tai luottamushenkilöjohto ei ole asiaan millään lailla vaikuttanut, eikä heillä ole asiaan päätösvaltaa. Osalla kaupunkilaisista on esiintynyt virheellisiä käsityksiä kaupungin roolista, joten tulkoon asia nyt selväksi.

Kun vastaanottokeskuksen sijoittumiseen ei voi vaikuttaa, on täysin turhaa ja haitallistakin voivotella, päivitellä ja pelotella. Keskuksen spekuloiduille kielteisille vaikutuksille ei ole esitetty minkäänlaisia rationaalisia perusteita, eikä haittapuolia voi mitenkään todistaa, joten niihin juuttuminen ei aja alueen tai asukkaiden etua millään muotoa. Totta kai pelottelu, lietsominen ja kuohuttaminen miellyttää iki-kielteisiä, menneisyyteen juuttuneita piirejä, mutta asianlaitain hyödyntämistä se ei aja.

Tulee keskitty vastaanottokeskuksen mahdollisuuksiin. Ensinnäkin Paimiolle varmasti kelpaa keskuksen 15 työpaikkaa. Lisäksi keskuksen jatkoksi Paimioon saattaa kehittyä muuta yritystoimintaa, kuten esimerkiksi sosiaali-, tulkkaus- tai koulutuspuolen palveluita. Vastuu turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta on valtiolla, joten maksumiehiksi paimiolaiset eivät joudu. Ulkomaalaisten läsnäolo Paimiossa luo mahdollisuuksia kansainvälistää pikku kaupunkiamme, ja jos joskus perustetaan esimerkiksi englanninkielinen päiväkoti tai koulu, on sinne myös suomalaisten lasten mahdollisuus päästä. Kunnallislehdessä (2.10.09) muutamat äidit nasevoivat huolissaan, että heidän lapsensa maksavat vastaanottokeskuksen spekuloidut kustannukset. Toivottavasti lähempänä todellisuutta on tulevaisuus, jossa lastenne parhaat ystävät, työtoverit ja puolisot ovat saapuneet Suomeen kyseisen keskuksen kautta.

Pitkän aikavälin myönteisiä seurauksia saattaa olla lukuisia, jos keskuksen mukanaan tuomat ihmiset osataan rakentavasti ottaa osaksi paimiolaista elämänmenoa. Kielteiset seuraukset ovat hallittavissa, kunhan päästään yli päähänpinttymistä ja ennakkoluuloista. Vaikka turvapaikanhakijoiden käsittely on lähtökohtaisesti eri asia kuin maahanmuuton hallinta, tosiasia on, että Suomi tulee tarvitsemaan työvoimaa ulkomailta tulevina vuosikymmeninä. Turvapaikanhakijoiden kohtelu on tärkeä viesti myös Suomeen työn perässä muuttamista harkitseville.

Loppuviimein keskustelu vastaanottokeskuksesta kiteytyy kuitenkin ennen kaikkea inhimillisiin kysymyksiin. Suomi on Geneven pakolaissopimuksen nojalla sitoutunut ottamaan vastaan ihmisiä, jotka eivät voi kotimaassaan turvallisesti elää. Se vaatii meiltä panostusta – aivan kuten esimerkiksi Ruotsilta toisen maailmansodan aikaan vaati panostusta ottaa vastaan suomalaisia sotalapsia. Meillä on varaa ja tilaisuus auttaa – meillä tulee olla myös rohkeutta auttaa.

- Ville Valkonen

Bloginmaistelija: “Vaikeahko, yltiöpositiivinen, ruusunpunainen? Kirjoittaja taitaa olla yhtä kaukana objektiivisesta näkökulmasta kuin pahimmat punaniskat. Vastapuolen argumentteja ei edes oteta vakavasti.”

Apu vaikeina aikoina

Kunnallislehdessä 2.10.09 julkaistu mielipiteeni hieman laajennettuna:

Talouden sukeltaessa nähdään, kuinka merkittävä tukipilari seurakunta on. Kirkko – eli seurakunnat – kantaa vastuuta yhtälailla yhteiskunnasta kuin yksilöistäkin. Kun kaupunkien palveluita leikataan, seurakunnat usein lisäävät esimerkiksi avustustyönsä määrää. Näin tekee muun muassa Paimion seurakunta, joka vastaa kasvaneeseen avuntarpeeseen lisäämällä diakoniatyön määrärahoja. Kun julkisen puolen mielenterveyspalvelujen jonot kasvavat, moni löytää apua seurakunnista. Kirkko on tukena niin maallisissa kuin hengellisissäkin ongelmissa. Tällä hetkellä, kun valtio valitettavasti joutuu hartiavoimin kiskomaan kansantalouden vaunuja eteenpäin, kirkko on todellinen vetoapu. Jos julkiseen puoleen vertaa, velkaantumiskriisistä ei seurakunnissa ole tietoakaan. Tämän vuoksi seurakunnat pystyvät pitämään kulutustaan ja investointejaan yllä tulojen laskiessakin. Esimerkiksi Paimion seurakunnan taloutta on hoidettu erinomaisesti. Tämä mahdollistaa sen, että Paimion kirkkovaltuustolle viime maanantaina 28.9.09 esiteltyjen suunnitelmien mukaan seurakunta voitelee paikallisalueen taloutta yli 2,1 miljoonan investoinnein tulevina hitaan kasvun vuosina 2010-2012. Tällä on myönteinen vaikutus alueen työllisyyteen ja sitä kautta hyvinvointiin.

Kokonaisuudessaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko on valtavan rikas. Seurakuntien ja kirkon muiden elinten omaisuuden tasearvo on yli kolme miljardia euroa. Valitettava jäsenkato ei kirkkoa taloudellisesti aivan heti hetkauta – nykyvauhdilla kirkko pysyy sadan suurimman taloudellisen toimijan joukossa vuosikymmeniä. Monet näkevät jäsenkadon kuitenkin arvovaltatappiona. Yhtenä keskeisimmistä valtakunnallista toimijoista kirkko kuitenkin säilyy kiistatta, vaikka kirkko itse joskus onkin haluton ottamaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikka kirkon vastustajat usein kirkon asemaa vähättelevät. Kansainvälisesti kristinuskon järjestäytyneet muodot – eli erilaiset kirkot liitännäisineen – ovat maailman vaikutusvaltaisiimpiin kuuluvien järjestöjen kärjessä. Paavi lukeutunee maailman vaikutusvaltaisimpien henkilöiden joukkoon. Näköpiirissä ole Pyhän Istuimen asemaa horjuttavia tekijöitä: katolinen kirkko on maailman suurin uskontokunta, sen jäsenmäärä kasvaa voimakkaasti ja se on uskontokunnaksi poikkeuksellisen yhtenäinen.

Keskustelu kirkosta kääntyy melkein poikkeuksetta uskontoon ja uskoon (huomattavaa: näidenkin välillä on ero). Tätä keskustelua on hirvittävän vaikeaa käydä puhtaan objektiivisesti, koska jokaisella on asiasta voimakas, maailmankatsomuksen juuriin kuuluva näkemys. Itsellenikin on vaikea suhtautua keskusteluun uskonnoista kuin ulkopuolinen, koska usko on niin keskeinen tekijä siinä, miten tarkastelee koko maailmaa. Välillä on hyvä muistaa keskustella kirkon yhteiskunnallisesta asemasta myös ilman uskonnollista näkökulmaa. Tämä onkin helpompaa kuin uskosta keskustelu. Kirkko on yhteiskunnallinen toimija – on sen oikeutuksesta mitä tahansa mieltä.

Ja oli kirkon iänkaikkisesta rakkauden ilosanomasta mitä tahansa mieltä, kukaan ei voi kiistää, että seurakunnat eivät ole merkittävä apu vaikeina aikoina – yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle.